KV Jäsentenvälinen Punttisilimäkoe ja Nuortensarja

PUNTTISILIMÄ- JA REVONSILIMNÄKOKEIDEN SÄÄNNÖT

Osallistumisoikeus: Jäsen on oikeutettu osallistumaan koirallaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämiin jäsentenvälisiin Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeisiin, kun 1. omistajan jäsenmaksu on maksettu kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä 2. uuden jäsenen jäsenmaksu maksetaan viimeistään kokeisiin ilmoittautumispäivänä Jos Revonsilimäkoe on samalla ketunajon piirinmestaruuskoe. Kokeen osallistumisoikeus määräytyy Kennelpiirin laatiman PM-kokeen ohjeen mukaisesti.

Osallistumismaksut:  Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeiden osallistumismaksut ovat yhdistyksen vuotuisen jäsenmaksun suuruiset. Jos kuitenkin Revonsilimäkoe on samalla piirinmestaruuskoe. Kokeen osallistumismaksun määrää Kennelpiiri. NUORTENSARJA PUNTTISILIMÄKOKEEN YHTEYDESSÄ Osallistumisoikeus ja osallistumismaksu: Jäsen, joka on alle 25 vuotias, on oikeutettu osallistumaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämään jäsentenväliseen Punttisilimäkokeen Nuorten Sarjaan omistamallaan tai perheenjäsenen suomenajokoiralla. Koira osallistuu samalla myös Punttisilimäkokeeseen. Muilta osin noudatetaan Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeen sääntöjä.

Punttisilimäkoe 29.11.2014

Julkaistu 04.04.2014

Jäsentenvälinen Punttisilimäkoe 29.11.2014

Kokeeseen on ilmoittautunut 42 koiraa, joten tunnelma Punttisilimässä nousi kattohirsien tasolle! (Kuvan vipukinttu pinkoo into pinkeenä, minkä kintuistaan pääsee, kuva Meripojan)

Se on taasen sitä aikaa vuodesta, kun yhdistyksen jäniksenajon paremmuudesta  kilpailtiin. Punttisilimä-kokeella on pitkä perinne, sillä koe on ensimmäisen kerran pidetty jo vuonna 1974, ja näin se nyt järjestetään jo 41. kerran. Tuolloin kokeen voitti u. Jani, om. Henry. J. Tuononen Kuopiosta, tuloksella VOI1 94,42 p. Vuonna 1975 kokeen voitti n. Minni, om. Raimo Kontiovaara Kuopio tuloksella AVO1 95,50 p. Omistaja Raino Kontiovaara on yhdistyksen yksi perustajajäsenistä.

Tänä vuonna kokeen ylituomarina toimi kokeen varatuomari Matti Tolppanen, Petri Saarenkankaan estyttyä tulemasta ylituomariksi. Aputuomarina toimii Raimo Hartikainen, sihteerinä Lea Tuovinen ja vastaavana koetoimitsijana puolestaan Seppo Soininen Matti Karppisen estyttyä tehtävästä.

Yhdistyksen mestari 2014 on Helimarin Satu, om. Taito Pellikka. Kuvassa myös ylituomarina toiminut Matti Tolppanen ja koetoimitsija Seppo Soininen

Tulokset:

1. N. Helimarin Satu, om. Taito Pellikka, Keeitele 97,50
2. U. Ramppa, om. Erik Miettinen, Kuopio. 95,00
3. N. Haka-ahon Noppa, om. Juhani Iivanainen, Leppävirta. 93,50
4. N. Puistorinteen Iiris, om. Heikki Hartikainen, Kaavi. 92,50
5. N. Joutsenrinteen Vilma, om. Petri Marin, Iisalmi. 92,04
6. U. Alapörkän Aatu, om. Tiia ja Hannu Räsänen, Siilinjärvi. 91,08
7. N. Äkkipojan Viiru, om. Kari Juutilainen, Siilinjärvi. 86,08
8. N. Louhirannan Linda, om. Hannu Taskinen, Tuusniemi. 84,92
9. U. Kononpuron Kuuno, om. Arto Suhonen, Juankoski. 84,92
10. N. Paronilan Adalmiina, om. Sanna Puustinen, Kuopio. 83,25
11. N. Myllysalon Miina, om. Tomi Laakkonen, Siilinjärvi. 80,38
12. N. Pirttirinteen Pella, om. Matti Kolehmainen, Pieksämäki. 79,88
13. N. Mahlan Tytti, om. Olavi Jääskeläinen ja Markku Venäläinen, Kuopio. 79,50 KVA
14. U. Tivakan Taesto, om. Jussi Kananen, Lapinlahti. 77,25
15. U. Raketin Sulo, om. Seppo Juutilainen, Varkaus. 76,75
16. N. Ajotaiturin Sointu, om. Ari Säisä, Vieremä. 76,38
17. N. Matukan Moona, om. Matti Turunen, Kaavi. 76,29
18. U. Haka-ahon Viki, om. Reijo Ahonen, Juankoski. 76,17
19. N. Pirttirinteen Saimi, om. Ossi Itkonen, Leppävirta. 76,00 K&MVA
20. N. Peruskan Sandra, om. Pekka Ruuskanen, Pielavesi. 75,33
21. U. Tervakorven Jymy, om. Pentti Jääskeläinen, Keitele. 71,46
22. U. Hanski, om. Antti ja Sanna Leppänen, Tuusniemi. 71,13
23. U. Latukkakorven Retu, om. Hannu Savolainen, Juankoski. 66,42
24. U. Kononpuron Mestari, om. Eino Karppinen, Maaninka. 63,96
25. N. Soipan Sohvi, om. Paavo Soininen, Pielavesi. 61,50
26. N. Ajotaiturin Ira, om. Pentti Ollikainen, Kuopio. 59,54
27. N. Sara, om. Kirsi ja Keijo Oksman, Leppävirta. 57,58
28. N. Ussakan Mila, om. Heikki Jääskeläinen, Pielavesi. 56,75
29. U. Ajo-Metsän Rymy, om. Esa ja Juha Miettinen, Kuopio. 55,58
30. U. Ibasan Vartti, om. Teemu Tolonen, Iisalmi. 53,83
31. U. Puistolan Pele, om. Ahti Saastamoinen, Kiuruvesi. 53,71
32. N. Harhapolun Helmi-Orvokki, om. Juha Hyvönen, Kuopio. 52,29
33. N. Saarikon Dara, om. Heikki Tolonen, Kuopio. 51,96
34. N. Kononpuron Keena, om. Hannu Raatikainen, Maaninka. 51,83
35. U. Riihelän Patu, om. Eetu Savolainen, Pielavesi. 46,88
36. U. Alapörkän Aapo, om. Viljo Pennanen, Muuruvesi. 42,38
37. N. Kahvanahon Suvituuli, om. Markus Brand, Kuopio. 38,25
38. U. Perämeren Kyösti, om. Jari Tuovinen ja Jussi Kananen, Kuopio. 23,13
39. U. Onnivaaran Jero, om. Peppi Laituri ja Markku Venäläinen, Kuopio. 2,00
40. U. Neva-ajon Santtu, om. Leo Burke, Nilsiä. LUOPUI
41. N. Viivi, om. Jouko Miettinen, Tuusniemi. LUOPUI

Kuntajoukkueet

1. Leppävirta, tuloksella 227,08 p, joukkue: Sara, Haka-Ahon Noppa ja Pirttirinteen Saimi
2. Pielavesi, tuloksella 193,58 p, joukkue: Ussakan Mila, Soipan Sohvi ja Peruskan Santra
3. Juankoski, tuloksella 184,97 p, joukkue: Haka-Ahon Viki, Latukkakorven Retu ja Alapörkän Aapo
4. Keitele tuloksella 169,96 p
5. Tuusniemi tuloksella 156,05 p
6. Maaninka tuloksella 115,79 p
7. Kuopio tuloksella 104, 63 p
8. Siilinjärvi tuloksella 80,38 p

Kasvattajajoukkueet

1. Kononpuron joukkue (Kuuno, Mestari ja Keena) tuloksella 200,75 pistettä
2. Ajotaiturin joukkue (Sointu ja Ira) tuloksella 135,93 pistettä

Paras Haukku

• Raketin Sulo 9,00 pistettä

Nuorten sarja

• Onnivaaran Jero 2,00 p, Peppi Laituri

Kokeen loppuun vieneiden koirakoiden kesken arvottiin 100 euron lahjakortti. Arpa suosi Ajotaiturin Sointua, om. Ari Säisä, onnittelut !

Ylituomariryhmä maastossa, vasemmalta Sami Laukkanen, Ari Ruuskanen, ylituomarina toiminut Matti Tolppanen, ylituomarin apuna toiminut Raimo Hartikainen ja ryhmätuomari Ano Kiriloff. Kuvasta puuttuu valokuvaaja Seppo Soininen.

===============

KILPAILUKUTSU

AJOK – Punttisilimä-koe jäsenien omistamille suomenajokoirille.

29.11.2014 Siilinjärvi, Punttisilimä, AJOK, järj. Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry, ylit. Saarenkangas Petri, ilm. viim. 24.11. Karppi-nen Matti, Aapontie 6, 74200 Vieremä, p. 050-361 1391, matti.karppinen@pp4.inet.fi. Osm. 10,00€ FI46 4787 0010 0341 07. Raj. osanotto Vain nimetyille roduille: suo-menajokoirat, Koiramäärää koskeva rajoitus: Maastojen määrä, Etusija järjestävän yhdistyksen jäsenillä: Jäsentenvälinen Punttisilimäkoe.

Aikaisemmat Punttisilimäkokeet:

Kuvamuistoja 2016

Valokuvat: