Jäsentenvälinen Punttisilimäkoe ja Nuortensarja

PUNTTISILIMÄ- JA REVONSILIMNÄKOKEIDEN SÄÄNNÖT

Osallistumisoikeus: Jäsen on oikeutettu osallistumaan koirallaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämiin jäsentenvälisiin Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeisiin, kun 1. omistajan jäsenmaksu on maksettu kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä 2. uuden jäsenen jäsenmaksu maksetaan viimeistään kokeisiin ilmoittautumispäivänä Jos Revonsilimäkoe on samalla ketunajon piirinmestaruuskoe. Kokeen osallistumisoikeus määräytyy Kennelpiirin laatiman PM-kokeen ohjeen mukaisesti.

Osallistumismaksut:  Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeiden osallistumismaksut ovat yhdistyksen vuotuisen jäsenmaksun suuruiset. Jos kuitenkin Revonsilimäkoe on samalla piirinmestaruuskoe. Kokeen osallistumismaksun määrää Kennelpiiri.

NUORTENSARJA PUNTTISILIMÄKOKEEN YHTEYDESSÄ Osallistumisoikeus ja osallistumismaksu: Jäsen, joka on alle 25 vuotias, on oikeutettu osallistumaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämään jäsentenväliseen Punttisilimäkokeen Nuorten Sarjaan omistamallaan tai perheenjäsenen suomenajokoiralla. Koira osallistuu samalla myös Punttisilimäkokeeseen. Muilta osin noudatetaan Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeen sääntöjä.

Vuosi 2011, voittaja Alapörkän Aatu

Julkaistu 17.08.2012

Jäsentenvälinen Punttsilimäkoe 2011

Yhdistyksen mestari 2011

Alapörkän Aatu, om. Tiia ja Hannu Räsänen, Siilinjärvi

(kuva: Tiia Räsänen)

Yhdistyksen mestaruuden voitti Tiia ja Hannu Räsäsen 2 vuotias uros Alapörkän Aatu. Kasvattajakilpailun vei Latukkakorven kennel 137,58 ja Kuntakilpailun voitti Siilinjärvi 228,26, joukkueella Alapörkän Aatu, Harhapolun Mika-mies ja Myllysalon Miina. Paras haukku palkittiin Manu (ka 8.75). Kokeen ylituomarina toimi Martti Karvinen, Polvijärveltä ja sihteerinä Eija Airaksinen.

1. Alapörkän Aatu om. Tiia ja Hannu Räsänen, Siilinjärvi 89,63
2. Harhapolun Mika-mies om. Saku Oravainen ja Risto Kuivalainen, Siilinjärvi 88,13
3. Mahlan Lissu om. Markku Venäläinen ja Olavi Jääskeläinen, Karttula 78,08
4. Manu om. Marko Huhtanen, Kuopio 77,88
5. Villipuron Abi om. Heikki Kovero, Maaninka 72,58
6. Latukkakorven Retu om. Hannu Savolainen, Kuopio69,29
7. Riihelän Riku om. Alpo Kananen, Kiuruvesi 69,04
8. Latukkakorven Rita om. Marko Huttunen, Vieremä 68,29
9. Joutsenrinteen Kasimir om. Jukka Lyytikäinen, Iisalmi 65,00
10. Hanakan Otto om. Aleksi Pesonen, Kiuruvesi 60,21
11. Seela om. Lauri Parviainen, Nilsiä 58,08
12. Ajo-metsän Rymy om. Esa & Juha Miettinen, Kuopio 53,00
13. Sampo om. Ari Säisä, Vieremä 52,46
14. Myllysalon Miina om. Tomi Laakkonen, Siilinjärvi 50,50
15. Kiururannan Ansa om. Pekka Flygare, Kiuruvesi 46,83
16. Louhirannan Linda om. Hannu Taskinen, Tuusniemi 43,83
17. Mietteen Mira om. Paavo Hiltunen, Nilsiä 39,25
18. Korterinteen Helmi om. Jorma Mäkäräinen, Iisalmi 38,92
19. Hilima om. Reijo Ahonen, Juankoski 38,13
20. Meripojan Elmeri om. Hannu Tuovinen, Leppävirta 33,63
21. Puistorinteen Jane om. Toivo Hartikainen, Kaavi 32,83
22. Himoajon Santra om. Tanja Kiriloff, Vantaa 31,54
23. Koivukulman Artturi om. Seppo Korhonen, Maaninka 30,79
24. Ajotaiturin Ira om. Pentti Ollikainen, Kuopio 28,58
25. Hetekaiku Jysky om. Pertti Hukkanen, Kiuruvesi 25,79
26. Katri om. Eeli Rytkönen, Maaninka 2,50
27. Sorkomäen Reke om. Leo Burke, Nilsiä LUOPUI
28. Kotipolun Minttu om. Heikki Lustig, Siilinjärvi LUOPUI

Kuntajoukkueet

1. Siilinjärvi
- Alapörkän Aatu, 89,63 p.
- Harhapolun Mika-Mies, 88,13 p.
- Myllysalon Miina, 50,50 p.
Yhteensä 228,26 pistettä

2. Kuopio
- Mahlan Lissu, 78,08 p.
- Manu, 77,88 p.
- Ajometsän Rymy, 53,00 p.
Yhteensä 208,96 pistettä

3. Kiuruvesi, 176,08 pistettä
4. Vieremä, 120,75 pistettä
5. Juankoski, 107,42 pistettä
6. Iisalmi, 103,92 pistettä
7. Nilsiä, 97,33 pistettä

Kasvattajakilpailu

1. joukkue kennel LATUKKAKORVEN, om. Marko Huttunen, Vieremä
Latukkakorven Retu, 69,29 p.
Latukkakorven Rita, 68,29 p.
YHTEENSÄ 137,58 pistettä

2. joukkue, Jari Tuovinen, Kuopio
Manu, 77,88 p.
Katri, 2,50 p.
YHT. 80,38 pistettä

Nuorten sarja

1. Hanakan Otto tuloksella 60,21 pistettä, Aleksi Pesonen Kiuruvesi

Paras haukku

Manu, 8,75 pistettä

Aikaisemmat Punttisilimäkokeet:

Kuvamuistoja 2016

Lämmin kiitos tukijoillemme:

Aiheeseen liittyvä kuva

Kiertopalkintojen luovuttajille

Mahlan kennel: vanhimmalle urokselle, jolle laskettu pisteet

Ruskametsän kennel: paras haukkunumero