Nuorison sivusto

Ajokoirayhdistyksen nuorisotoiminnalla on Pohjois-Savossa jo perinteitä!

Nuorisoa on aina ollut mukana ajokoiraharrastuksessa. Pojat ja tytöt ovat isiensä ja ukkiensa mukana kulkeneet jänismetsällä aikojen alusta alkaen. Suomenajokoira on varmasti yksi tunnetuimmista koiraroduista nuorisonkin keskuudessa. Ajokoiran kanssa voi myös harrastaa, sen ei tarvitse olla pelkkä metsästyskoira.

Yhdistyksessä nuoriso järjestäytyi vuonna 2003, jolloin perustettiin oma Nuorisotoimikunta, jonka tehtävänä on järjestää nuorille toimintaa ja aktivoida nuoria mukaan ajokoiraharrastukseen. Nuoria kannustetaan yhdistyksessä myös palkitsemalla. Vuonna 2004 jaettiin ensimmäisen kerran yhdistyksen puheenjohtajien luovuttama kiertopalkinto "vuoden pohjoissavolainen nuori ajokoiraharrastaja". Toimikunta toimii hallituksen alaisena.

Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan toimintaan, ottakaa yhteyttä toimikunnan jäseniin!

Vuosi 2017

Yhdistys on järjestämässä mm:

  • nuorisoleiriä Punttisilimään 3.7. - 6.7.2017, ikärajasuositus on 10-15 vuotta. Leiristä enemmän: SIIRRY

  •  

****

Muuta huomioitavaa

Suomen Kennelliitto nuorison omat sivut
Nuorisoa kannustetaan toimintaan suomenajokoiran hyväksi Pohjois-Savossa. Jos tunnet aktiivisuutta aloittaa kehittämään toimintaa, niin ota yhteyttä joihinkin meistä hallituksen jäsenistä ja kerro rohkeasti ajatuksistasi. Hallituksessa odotellaan nuorien tekemiä ehdotuksia!

Punttisilimäkoe - Nuorten sarja 

Osallistumisoikeus ja osallistumismaksu:

  • Jäsen, joka on alle 28 vuotias, on oikeutettu osallistumaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämään jäsentenväliseen Punttisilimäkokeen yhteydessä pidettävään Nuorten Sarjaan omistamallaan tai perheenjäsenen omistamalla suomenajokoiralla.  Koira osallistuu samalla myös Punttisilimäkokeeseen. Muilta osin noudatetaan Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeen sääntöjä. Kokeen sääntö

Kannustuspalkinto aktiiviselle ajokoiranuorelle 

Yhdistyksen puheenjohtajat lahjoittivat 30-vuotisjuhlassa kiertopalkinnon aktiiviselle suomenajokoiranuorelle. Vuosikokouksessa julistetaan pohjoissavolainen vuoden nuori ajokoiraharrastaja. Valinta kriteereihin vaikuttaa innokkuus toimia suomenajokoiran kanssa.

Palkitsemiset:
2016 Elli Tuovinen, Alapitkä
2015 Peppi Laituri, Kuopio
2014 ei valittu
2013 ei valittu
2012 ei valittu
2011 aktiivisina nuorina taloolaisina palkittiin Riku Hakkarainen, Arsi Ruuskanen ja Erno Ruuskanen
2010 Tanja Kiriloff, Vantaa
2009 Tanja Kiriloff, Vantaa
2008 Jussi Kananen, Lapinlahti
2007 Sami Laukkanen, Karttula
2006 Milla Veikkolainen, Siilinjärvi
2005 Aleksi Pesonen, Kiuruvesi
2004 Ville Kettunen, Lapinlahti
2003 Markku Niskanen, Vieremä

Nuorisojäseneksi Pohjois-Savon Ajokoirayhdistykseen?

Jäseneksi liittyminen on helppoa. Nuorisojäseniä koskee samat ehdot kuin varsinaisia jäseniäkin, eli jäsenen tulee asua Pohjois-Savon Kennelpiirin alueella ja sitoutua noudattamaan yhdistyksen sääntöjä sekä tietysti olla suomenajokoiraharrastaja. Yhdistys ei peri jäsenmaksua alle 18 -vuotiailta jäseniltään. Lähetä rohkeasti yhteystietosi jäsensihteerillemme Lea Tuoviselle, lea.tuovinen (at) suomi24.fi

Nuorisotoimikunta

  • Puheenjohtaja:
    Sami-Severi Laukkanen, puh. 040 539 0574 email: samilaukkanen (at )windowslive.com
  • Risto Kuivalainen, puh. 0400 916 731 email: risto.kuivalainen(at)gmail.com
  • Elli Tuovinen, Lapinlahti
  • Jenna Tikkanen, Kuopio