Jäsentenvälinen Punttisilimäkoe ja Nuortensarja

PUNTTISILIMÄ- JA REVONSILIMNÄKOKEIDEN SÄÄNNÖT

Osallistumisoikeus: Jäsen on oikeutettu osallistumaan koirallaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämiin jäsentenvälisiin Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeisiin, kun 1. omistajan jäsenmaksu on maksettu kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä 2. uuden jäsenen jäsenmaksu maksetaan viimeistään kokeisiin ilmoittautumispäivänä Jos Revonsilimäkoe on samalla ketunajon piirinmestaruuskoe. Kokeen osallistumisoikeus määräytyy Kennelpiirin laatiman PM-kokeen ohjeen mukaisesti.

Osallistumismaksut:  Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeiden osallistumismaksut ovat yhdistyksen vuotuisen jäsenmaksun suuruiset. Jos kuitenkin Revonsilimäkoe on samalla piirinmestaruuskoe. Kokeen osallistumismaksun määrää Kennelpiiri.

NUORTENSARJA PUNTTISILIMÄKOKEEN YHTEYDESSÄ Osallistumisoikeus ja osallistumismaksu: Jäsen, joka on alle 25 vuotias, on oikeutettu osallistumaan Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n järjestämään jäsentenväliseen Punttisilimäkokeen Nuorten Sarjaan omistamallaan tai perheenjäsenen suomenajokoiralla. Koira osallistuu samalla myös Punttisilimäkokeeseen. Muilta osin noudatetaan Punttisilimä- ja Revonsilimäkokeen sääntöjä.

Punttisilimäkoe 2019

Julkaistu 25.11.2019

Punttisilimäkoe 30.11.2019

Onnea ja kiitos kaikille koirakoille, palkintotuomareille, ylituomarille sekä talkooväelle!

Aamulla keskuspaikalla keskusteltiin keliolosuhteista, jotka illan ja yönaikaan olivat jossain paikoissa muuttuneet haastaviksi. Ylituomari ratkaisi kokeen perumisesitykset pyytäen koirakkoja ilmoittamaan moniko lähtee ja moniko ei lähde koirineen maastoon, jos koe pidetään. Enemmistö nosti kättä merkiksi, että olivat valmiita lähtemään mukaan kokeeseen. Lopulta maastoon lähti 11 koirakkoa, joista yksi luopui maastoon päästyään huonon kelin vuoksi. Muutoin tulostaso osoittautui kuitenkin erinomaiseksi, viisi ykköstulosta, neljä kakkosta ja yksi epäonninen sekä yksi luopunut. Keli maastoissa oli osoittautui suhteellisen hyväksi, koirien tassuja tarkastettiin erien välillä tuomareiden toimesta ja ne pääsivät jatkamaan kokeilua toiselle erälle. Vain yksi koira keskeytti toisella erällä tassuongelmien vuoksi, mutta sai kuitenkin kakkostuloksen. Öinen lumisade paransi keliolosuhteita ja karppa ei ollutkaan niin haastava mitä koepaikalla ennustettiin. Nuorten sarjaan osallistui kaksi nuorta ajokoiramiehen alkua. Jerry ja Iiris voittivat ja Aapeli ja Gisella olivat hienoja kakkosia. Ylituomarina toimi Esko Itkonen Heinävedeltä.

Kuvassa Punttisilimäkokeen kolme parasta koiraa. Oikealla kokeen voittaja Puistolan Pele ja Ahti Saastamoinen, keskellä kokeen kakkonen Tuomaalan Kössi ja Ari Heinonen ja vasemmalla kokeen kolmas Hanakan Usva ja Jari Eskelinen (kuva: Eija Airaksinen)

Tulokset

1. Puistolan Pele, Ahti Saastamoinen, Kiuruvesi AJOK1 93,42p, CACIT 
2. Tuomaalan Kössi, Ari Heinonen, Pielavesi AJOK1 89,25p, varaCACIT
4. Puistorinteen Iiris, Heikki Hartikainen, ohj. Jesper Ahola, Siilinjärvi AJOK1 80,88p
3. Hanakan Usva, Jari Eskelinen, Kuopio AJOK1 84,92p
5. Haka-Ahon Savon Murre, Risto Kuivalainen ja Juha Hyvönen, Kuopio AJOK1 80,67p 
6. Rauhasalmen Gisella, Kalle Väätäinen, ohj. Aapeli Väätäinen, Siilinjärvi 74,46p 
7. Savukallion Simeon,  Arto Suhonen, Kuopio AJOK2 71,13p
8. Osi, Hannu Raatikainen, Kuopio AJOK2 70,92p
9. Peukaloisen Jehu, Meeri Laukkanen ja Jorma Korhonen, Kuopio AJOK2 62,42p
10. Eräjätkän Härski, Antti Haataja, Kajaani AJOK0 36,88p 
Aki, Timoska Pekka, Kuopio, luopui

Nuorten sarja 2019 alle 25 vuotiaille nuorille.
1. Jesper Ahola ja Puistorinteen Iiris, Siilinjärvi 80,88p
2. Aapeli Väätäinen ja Rauhasalmen Gisella, Siilinjärvi 74,46p

Kasvattajakilpailu 2019
1. Haka-ahon kennel, Kuopio (Nilsiä) 80,67p 
(Haka-ahon Savon Murre)

Kuntajoukkue 2019
1. Kuopio 228,01p
(Hanakan Usva, Haha-ahon Savon Murre ja Peukaloisen Jehu)

Ruskametsän kennelin lahjoittama Haukkupytty: Rauhansalmen Gisella ka 7,25, om. Kalle Väätäinen, ohj. Aapeli Väätäinen, Siilinjärvi

Mahlan kennelin lahjoittama kiertopalkinto kokeen vanhimmalle urokselle, jolle laskettiin pisteet: v. 2010 synt. Peukaloisen Jehu, om. Meeri Laukkanen ja Jorma Korhonen, Kuopio

****

NUORI AJOKOIRAHARRASTAJA !
Yhdistyksen nuorisotoimikunta ja hallitus kannustavat nuoria tulemaan mukaan ajokoetoimintaan. Yhdistyksen mestaruuskokeissa KV Punttisilimä AJOK on Nuorten sarja. Yhdistys ei peri alle 20 vuotiailta jäseniltään kokeissa osallistumismaksua.  Jos osallistut Nuorten sarjaan, osallistut samalla myös yhdistyksen mestaruuskokeisii. Tied. Risto p. 0400 916731 tai Sami p. 040 5390574. Ilmoittautuminen Matti Karppiselle maheil@outlook.com

KILPAILUKUTSU
30.11.2019 Siilinjärvi, Punttisilimä, , järj. Pohjois-Savon ajokoirayhdistys ry, ylit. Itkonen Esko, ilm. 25.10.-25.11. Karppinen Matti, p. 050-361 1391, maheil@outlook.com. Osm. 100,00€ FI32 5482 3720 0077 07. Raj. osanotto Vain nimetyille roduille: Suomenajokoirat. KV-koe, jäsenille osm. 10€.

Aikaisemmat Punttisilimäkokeet:

Kuvamuistoja 2016

Lämmin kiitos tukijoillemme:

Aiheeseen liittyvä kuva

Kiertopalkintojen luovuttajille

Mahlan kennel: vanhimmalle urokselle, jolle laskettu pisteet

Ruskametsän kennel: paras haukkunumero