Perinteiset kevät talkoot pidettiin tiistaina 7.5. Punttisilimässä. Paikalle oli saapunut mukava 17 hengen porukka ahkeroimaan. Isolla joukolla työt tuli tehdyksi sukkelaan. Iso KIITOS uutterille talkoolaislle!
Jäsentenvälinen Punttisilimäkoe vietettiin ”kiprakassa” talvisäässä. Kokeeseen osallistui 18 koirakkoa. Valitettavasti susiongelma aiheuttaa kokeen järjestäjille ”harmaita” hiuksia. Tämänkin kokeen järjestelyiden aikana ja myös koetapahtuman aikana jouduttiin koemaastoja vaihtamaan, kun tuli tietoa susien liikkeistä koemaastoissa tai lähellä koemaastoa, samoin jouduttiin yhden koiran koe keskeyttämään ilmenneen susijälkien takia koemaastossa. Onneksi ei sudet päässeet tällä kertaa koiria raatelemaan. Ylituomariksi olimme saaneet Ville Puustisen Pohjois-Karjalasta, jonka toiminta tehtävässä oli erinomaisen ammattimaista. Matti Karppinen toimi vastaavana koetoimitsijana ja koesihteerinä. Tuomaritoiminta oli erinomaista ja koirakot saatiin järjestykseen hyvissä ajoin. Piirinmestariksi ajoi Savukallion Sulevi omistaja Arto Suhonen tuloksella 94,50 pistettä. Yhdistyksen mestaruuskokeen kolmen parhaan koiran ero pisteissä oli vain 0,75 pistettä, joten mestaruus ratkaistiin todella tiukan taiston jälkeen.
Terv. Seppo Soininen
****
4.12.2023
Vuoden suomenajokoira- ja näyttelykoira- sekä ahkerin palkintotuomari kilpailutulokset ja uusien valioiden tiedot pyydetään lähettämään pj Seppo Soiniselle seppojuhani.soininen@gmail.com 31.1.2024 mennessä
****
Yhdistyksen juhlat on juhlittu
Yhdistyksen 50-vuotisjuhlat vietettiin 29.heinäkuuta ja ne onnistuivat hyvin. Juhlaa jatkettiin illalla kesätapahtuman merkeissä, johon osallistui yli 80 henkilöä. Kesätapahtuman alussa julistettiin vuoden naiseksi Anita Kajaan ja vuoden talkoolaiseksi Paavo Hiltunen. Kesätapahtumassa suoritetussa tutka-arvonnassa onni suosi Katja Rytköstä ja lohdutuspalkintona arvottiin Tauno Korhosen valmistama puukko, jonka sai omakseen Suvi Tikkanen. Sunnuntaina jatkettiin Suomen Ajokoirajärjestön jalostustarkastuksella, johon osallistui 16 suomenajokoiraa.
Kiitokset osallistumisesta eri tapahtumiin.
Hallitus
****
****
Ennakkoilmoituksesta poiketen pidetään kevätsiivoustalkoot Punttisilimässä torstaina 4.5. klo 15. alkaen.
Tervetuloa ja otathan kavereitakin mukaan
T: Keskuspaikkatoimikunta
****
18.4.2023
KIITOS POLTTOPUUNTEKIJOILLE!!
****
26.2.2023
KIITOS AHKERILLE TALKOOLAISILLE!
Lumenpudotustalkoot 11.3. klo 9.00 alkaen
Tervetuloa runsain joukoin pudottamaan Punttisilimän katoilta lumia. Ottakaa kavereita mukaan ja myös työkaluja (lumikolat, lapiot jne.) sekä paljon reipasta talkoomieltä. Alkajaiseksi hörpätään kahvit ja jutellaan viimeiset kuulumiset!
T: Keskuspaikkatoimikunta
SAJ:n vuosikokous Mikkelissä 25.-26.3.
Yhdistys tarjoaa perinteisesti linja-autokuljetuksen vuosikokoukseen lähtijöille. Lähtö perjantaina paluu sunnuntaina näyttelyn jälkeen. Aikataulu täsmentyy vielä perjantaina silleen että perillä Mikkelissä n.17-18.00 ja sunnuntaina lähtö takaisinpäin viimeistään 14.00. Myös huoneita on varattu yhdistyksen nimiin ja niitä on vielä joitain vapaana. Alakakeepa ilimottaatua Kuivalaisen Ristolle, risto.kuivalainen@gmail.com tai 0400916731. Hotelli haluais tiedot tulijoista mieluummin heti mutta lupasin tietoja vähän sen jälkeen kun ite ne oon saanu. T: Risto Kuivalainen
****
23.2.2023
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin perinteisin menoin lupsakassa ilmapiirissä lähikokouksena 23.2. Punttisilimässä. Paikanpäällä oli 48 yhdistyksen jäsentä ja käytössä lisäksi viisi valtakirjaa, kokouksen äänimäärä oli 53. Kokouksen puheenjohtajana toimi Kennelpiirin puheenjohtaja Erkki Savolainen ja sihteerinä Kaisa Säisä. Kuvauksen hoiteli Viljo Pennanen.
Kokouksen alkajaisiksi yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Soininen kertoi päättyneestä yhdistyksen vuodesta ja tiivisti puheenvuoroonsa myös ajankohtaiset asiat. Hän myös kertoi, että yhdistyksen 50-vuotisjuhlaa vietetään 29.7.2023 klo 13.00 alkaen. Tervetuloa juhlimaan kanssamme.
Kokouksen alkuun muistettiin SAJ:n palkintotuomarimerkein ansioituneita palkintotuomareita. Kultainen palkintotuomarimerkki: Pekka Heikkinen, Lapinlahti ja Pentti Rissanen, Siilinjärvi. Hopeinen palkintotuomarimerkki: Eino Karppinen, Maaninka ja Pauli Korhonen, Siilinjärvi.
Muistettiin jäsenien uusia valioita valiolautasin
Uudet kaksoisvaliot:
Ajotaiturin Martta, om. Ari Säisä ja Heikki Kinnunen
Ajotaiturin Riina, om. Ari Säisä
Kahvanahon Hellekesän Helmi, om. Jenni Kärkkäinen-Kiminki
Kaikuvan Taru, om. Jaana Rönkkö
Myllyjoensuun Viki, om. Matti Mikkonen
Uudet käyttövaliot:
Ajotaiturin Ritva, om. Ari Säisä
Koppeloharjun Vella, om. Markku ja Elli Tuovinen
Osi, om. Hannu Raatikainen
Puskajussin Kaijakoo, om. Alpo Kananen
Soipan Aro, om. Asko Korhonen
Taikavuoren Kati, om. Paavo Hiltunen
Uudet muotovaliot:
Pirttirinteen Maisu, om. Ossi Itkonen
Ussakan Hikka, om. Kaisa Säisä
Uudet tähtivaliot
Ajotaiturin Sävel, om. Ari Säisä
Ansioituneiden muistaminen kunniakirjalla vuoden 2022 ansioista
Vuoden nuori ajokoiraharrastaja
löytyi Siilinjärveltä, Otto Laakkonen, joka on useampana vuonna ollut aktiivisesti mukana ja on koiran osaomistaja. Hän on suorittanut jo tuomarikortin ja osallistunut koiranohjaajana piirinmestaruuskarsintaan sekä ollut mukana nuorten ajokokeessa. Harrastajana hän on osoittanut suurta innokkuutta ja kiinnostusta ajokoiratoimintaan.
Vuoden 2022 pohjoissavolaiseksi suomenajokoiraksi
valittiin Ajotaiturin Sävel, jonka omistaa Ari Säisä.
Palkinnosta on oikeutettu kilpailemaan suomenajokoirat. Koiran tulee pysyvästi asua Pohjois-Savon Kennelpiirin alueella ja oltava elossa kilpailuvuoden viimeisenä päivänä. Vähintään yhden sen omistajista tulee olla Pohjois-Savon Ajokoirayhdistys ry:n jäsen. Jäsenmaksun tulee olla maksettu
Vuoden 2022 näyttelykoiraksi
valittiin Alapörkän Ystävä, jonka omistavat Erkki Rytkönen sekä Taina ja Tarja Rissanen.
Onnea kaikille palkituille!
Puheenjohtajaksi esitettiin valittavaksi ja valittiin yksimielisesti Seppo Soininen jatkamaan. Seppo Kiitti luottamuksesta ja toivoi, että yhteistyö jatkuu hyvänä niin kuin se on jatkunut jo 7 toimintakautta.
Hallituksesta olivat erovuorossa Sami-Severi Laukkanen (Jouni Kauppinen), Suvi Tikkanen (Erik Miettinen), Matti Karppinen (Paavo Soininen). Sami-Severi Laukkanen (Jouni Kauppinen) ovat ilmoittaneet etteivät jatka hallituksessa. Suvi Tikkanen ja Matti Karppinen varahenkilöineen ovat ilmoittaneet halukkuuden jatkaa hallitustyöskentelyä ja heidät valittiin hallitukseen. Sami-Severi Laukkasen (Jouni Kauppinen) tilalle valittiin Petri Heikkinen (Jari Heikkinen). Eija Airaksinen (Tommi Stedt) on myös ilmoittanut, ettei jatka hallituksessa, joilla toimikautta oli jäljellä yksi vuosi. Heidän tilalleen valittiin Jaakko Hintikka (Pentti Rissanen). Markus Miettinen (Arto Suhonen) on eronnut hallitustyöskentelystä jo aiemmin ja varajäsenenä ollut Arto Suhonen toimi jo hallituksessa jonkin aikaa ja hänet valittiin hallitukseen ja hänen varahenkilökseen Hannu Raatikainen jäljellä olevalle toimintakaudelle 2023.
Varapuheenjohtajana yhdistyksessä jatkaa Tomi Laakkonen, sihteerivalinta on vielä kesken, rahastonhoitajana Matti Karppinen ja jäsensihteerinä Risto Kuivalainen.
Toimikuntiin valittiin illalla pidetyssä järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajat/yhteyshenkilöt. Keskuspaikkatoimikuntaa luotsaa puheenjohtajana Jari Eskelinen, koetoimikunnan vetovastuussa jatkaa Matti Karppinen ja sihteerinä Paavo Hiltunen, näyttelytoimikunta Kari Leppänen/Petri Heikkinen, nuorisotoimikuntaa Tomi Laakkonen, keittiötiimin vetovastuuta jatkaa Suvi Tikkanen.
Hallitus pitää kokouksen 15.3. Punttisilimässä, tämän kokouksen asioina on mm. toimikuntien nimeämiset, nyt jos koskaan halukkaat voivat ilmaista intoaan tulla mukaan toimintaan ja tietysti jo olevien jäsenien tulisi pohtia jatkoansa ja ilmoittaa ym puheenjohtajille suunnitelmistaan.
Tervetuloa uutena hallitukseen Petri Heikkinen (Jari Heikkinen) ja Jaakko Hintikka(Pentti Rissanen) ja Arto Suhonen (Hannu Raatikainen), tekemistä riittää kaikille.
Hallitus
Yhdistyksen tilinumero on
FI32 5482 3720 0077 07
Y-tunnus 0719818-7