Pohjois-Savon Ajokoirayhdistyksen toimintaa 2013 - 2023


 

Vuoden pohjoissavolainen suomenajokoira

Ansioiksi lasketaan menestyminen ajokokeissa, erityisesti arvokilpailuissa mahdollisesti usean koekauden aikana. Tulosvarmuus on huomioon otettava tekijä, ja koira voidaan palkita myös jalostuksellisten ansioiden perusteella. Palkintoon ei vähällä käsiksi pääse. Vaikka koira on voittanut vuosien mittaan piirinmestaruuden, Pässikokeen ja Mööpeliajot, ja sen jälkeläisestä tulee aikanaan ajokuningas, niin ei se välttämättä riitä voittoon VUODEN AJOKOIRA-kilpailussa. Ilmeisesti säännöt ovat selvät eikä huteja ole valinnoissa tullut, koska ärinää tai haukkumista ei ole kuulunut.

2017 u. xx Puistolan Pele, om. Ahti Saastamoinen, Kiuruvesi
2016 n. xx Puistorinteen Iiris, om. Heikki Hartikainen, Siilinjärvi
2015 n. xx, Koppeloharjun Lissu, Markku Tuovinen, Alapitkä
2014 u xxx Mastomäen Rokka, Seppo Styrman, Pielavesi
2013 u. xx-K Loordi, Jani Laukkanen, Iisalmi

Vuoden pohjoissavolainen näyttelykoira

2017 n. Puistorinteen Iida, om. Toivo Hartikainen, Kaavi
2016 u. Alapörkän Maestro, Hannu ja Tiia Räsänen, Siilinjärvi
2015 u. Puistorinteen Eemeli, Kari Leppänen, Kaavi
2014 u. Onnivaaran Jero, Peppi Laituri ja Markku Venäläinen, Lapinlahti
2013 n. Pirttirinteen Saimi, Ossi Itkonen, Sorsakoski

Valokuvamuistoja vuosien varrelta.

 

Porukan päälliköt:
Lauri Salmi, 1973 - 1977
Jorma Keinänen, 1978 - 1981
Sakari Tuovinen, 1982 - 1991
Lauri Turunen, 1992 - 1995
Erkki Savolainen, 1996 - 2000
Juhani Inkiläinen, 2001 - 2003
Auli Pääkkönen, 2004 - 2008
Viljo Pennanen, 2009 - 2010
Heikki Jääskeläinen 2010 - 2015
Seppo Soininen 2016 -

Komppanian kirjurit:
Raimo Kontiovaara, 1973 - 1976
Pentti Koistinen, 1977 - 1982
Markku Ström, 1983 - 1985
Aarne Julkunen, 1986 - 1988
Erkki Savolainen, 1989 - 1994
Seppo Antikainen, 1995 - 1996
Pentti Kiiski, 1996 - 1997
Auli Pääkkönen, 1997 - 2004
Eija Airaksinen 2004 -

Punttisilimä, keskuspaikkatmk
Hannu Räsänen
Sakari Ikäheimo
Viljo Pennanen
Seppo Soininen

Koetoiminnan pomot:
Kalle Ollikainen, 1973 - 1976
Sakari Tuovinen, 1977 - 1982
Juhani Pajula, 1983 - 1984
Lauri Turunen, 1984 - 1991
Viljo Pennanen, 1992 - 2006
Risto Kuivalainen, 2006 - 2013
Matti Karppinen 2013 -

Ajokuninkaat:

  • M-85 narttu xx Likka 2311M/82, om. Hannu Ahonen, Maaninka
  • M-88 uros xx Jehu 1354/84, om. Lauri Kumpulainen, Kiuruvesi

Hopeaa ja pronssia:

  • 1974 u. Aatu 18987/69, om. Veikko Savolainen, Leppävirta. (3.) pist. 58,01 voi 3 P
  • 1987 u. xx Jehu 13454/84, om. Lauri Kumpulainen, Kiuruvesi. (2.) pist. 72,80 voi 2 L
  • 1990 u. xx Junnu 20064X/84, om. Pekka Tiihonen, Kuopio. (2.) pist. 78,74 voi 1 P
  • 2000 u. xxx Muurivuoren Rietu 38414/92B, om. Seppo Ahonen, Siilinjärvi. (3.) pist. 87,76 voi 1 P
  • 2002 u. xx Syysaamun Saki 18550/96A, om. Erkki Hara, Kuopio. (2.) pist. 86,75 voi 1 L
  • 2012 n. xx Korpilehdon Kiira FIN27937/06, om. Kalevi Esskelinen, Karttula (2) AJOK1 90,09p, AJOK1 77,58p
  • 2017 u. xx Puistolan Pele, FIFI38990/11, om. Ahti Saastamoinen, Kiuruvesi (2) AJOK0 49,79p, AJOK2 62,58p