Ajankohtaista v. 2014

Julkaistu 01.01.2014

27.9.2014 / EAi
Punttisilimän vuokraustoimintaa hoitaa Sanna Puustinen, hänen puhelinnumeronsa on muuttunut. Uusi on 044 563 1581

===========

2.9.2014 / EAi
Varpaisjärven Itäkoskella susiperhe, koiraharrastajia VAROITETAAN asiasta!
Varpaisjärven Riistanhoitoyhdistys pyytää tiedottamaan, ettei Varpaisjärven Itäkosken Juutinsalossa lasketa koiria irti, koska alueelle on jäänyt asumaan susipariskunta, jolla on pennut mukana. Riistanhoitoyhdistys pyytää levittämään tätä sanomaa.

===========

1.9.2014  /EAi
Jahtikausi alkaa, se alkaa Pohjois-Savossa susitilanteen vuoksi melko harmaissa tunnelmissa. Eilen saadun tiedon mukaan susi on repinyt Varpaisjärvellä Itäkosken Papinniemessä (Juutinsalon maastossa) seitsemän vuotiaan SM-tason suomenpystykorvan. Koira oli ollut haukkumassa lintua, tiettävästi menossa oli koetilanne. Koiran omistaja kerkesi viimehetkellä väliin. Koira on viety leikkaukseen Helsinkiin saakka. Saadun tiedon mukaan koira oli ollut hengissä vielä eilen illalla leikkauksen jälkeen.

Pohjois-Savon Poliisilaitoksen eräyhdyshenkilöt löytyvät TÄÄLTÄ:

===========

5.8.2014
Sawo Show lähestyy ja talkoot odottavat tekijöitä.
Kolmena päivänä kansainvälinen näyttely ja esillä joka päivä kaikki rodut! 1.8., 2.8. ja 3.8.
Kehien pystytys ja purkaminen ovat perinteisesti yhdistyksemme tehtäviä. Pystytys alkaa torstaina 31.7. klo 9.00 Sorsasalon raviradan katsomon pohjakerroksessa kahvitilaisuudella. Purkaminen toteutetaan sunnuntaina 3.8. puolelta päivin, kehiä voi purkaa arvostelujen loputtua. Talkoolaisille annetaan rannekkeet, joilla pääsee kaikkina päivinä ilmaiseksi seuraamaan näyttelyä. Talkoopäivänä tarjotaan ruoka ja kahvit, muina päivinä ne tulee kustantaa itse.Tarvitsemme myös muutamia henkilöitä joka päivälle ns. talonmiesryhmään, jonka tehtävänä on korjata puutteita näyttelypaikalla päivittäin. Ottakaa yhteys soittamalla Soinisen Seppoon, hän toimii rakentamisen vastuuhenkilönä. Seppo antaa teille tarkat ohjeet. Sepon numero on 050 561 0743.

Sawo Show talkoolaisille kiitoksena tarjotaan saunailta Punttisilimässä perjantaina 15.8. klo 18. alkaen. Jossa on arpajaiset.

Yhdistyksen kesätapahtuma pidetään lauantaina 16.8. klo 19. alkaen. Alkuun nautitaan lohisopasta, palkitaan ahkeria talkoolaisia ja julistetaan vuoden nainen. Loppuillasta laitetaan jalalla koreasti karaoken tahdissa. Kutsumme myös maastojen luovuttajat tapahtumaan mukaan. Laittakaa sanaa kiertämään, koska ilmoitus on jäänyt pois Tapahtumakalenterista painosyistä. Samana päivänä ylituomareiden jatkokoulutus klo 16.

TERVETULOA!!!

===========

24.6.2014 / EAi
Tapahtumakalenteri on painossa ja se ilmestyy heinäkuun puolenvälin tietämissä.

Kesätapahtumaa vietetään 16.8.2014 klo 19. alkaen, merkitkääpä kalentereihinne. Samana päivänä klo 16. ylituomareiden jatkokoulutustilaisuus.

===========

Kutsu: Punttisilimän kevätsiivoustalkoisiin, jotka pidettään lauantaina 3.5.2014 klo 10. alkaen. Tervetuloa isolla porukalla. Kahvit ja makkarat talonpuolesta. Halukkaille saunakin lämpiää!

===========

Rantasaunan kattoremontti
toteutui lauantaina 12.4. Kiitos kaikille mukana olleille.

===========

Pilkkikilpailut 5.4.2014 on peruttu huonojen jääolosuhteiden vuoksi.

===========

SAJ:n Vuosikokousmatka
Lähtö on perjantaina 21.3 klo 12.30 Iisalmen Marjahaan ABC:ltä. Siitä ajetaan etelää kohti ja noukitaan lähtijät kyytiin. Kuopion Pitkälahden ABC:llä linja-auto on klo 14.00. Takaisin tullaan sunnuntaina kun on tarpeeksi nähty näyttelyä. Tervetuloa myös Kainuusta mukaan lähtevät.
HUOM! Vielä mahtuu kyytiin ja hotellissakin luulisi huoneita olevan.
Ottakaa yhteyttä jos jotain kysymistä 0400 916731.

===========

11.2. Vuoden ensimmäinen jäsenposti
on lähtenyt kohti teidän postilaatikkoa. Mukana postissa on vuosikokouskutsu ja esityslista (ottakaa tämä mukaan kokoukseen), jäsenkirje, Mehtäkoera-näyttelyn infokirje sekä jäsenmaksulasku, jonka eräpäivä on 28.2. Lea toivoo, että käytätte kaikki viitenumeroa maksaessanne laskun.

** Jäsenkirje 1/2014
** Vuosikokouskutsu 26.2.2014
** Vuosikokouksen esityslista
** Mehtäkoeranäyttelyn ilmoittautumislomake
** Mehtäkoeranäyttelyn infokirje

EAi / 12.2.2014

========

Jäsentiedote:

  • Hallituksen kokous pidetään 29.1. kokouksessa käsitellään mm. SAJ:n palkintotuomarimerkit, lähettäkääpä ehdotuksia ansioituneista palkintotuomareista
  • Jäsenmaksut ja vuosikokouskutsu postitetaan viikolla 7
  • Vuosikokous pidetään Punttisilimässä 26.2.2014 klo 19. alkaen.
  • Ilmoittakaa uudet valionne palkitsemista varten
  • SAJ vuosikokousmatka toteutuu, lähtö kohti Hämeenlinnaa aamuyöllä 22.3. ja paluu 23.3. Kuivalaisen Risto hoitelee matkajärjestelyjä, hänelle myös kyytivaraukset.
  • Pilkkikilpailut Punttisilimässä 5.4. klo 9-13. Samalla jäsentenmestaruus. PERUTTU
  • Punttisilimän kevät siivoustalkoot 3.5. klo 10. alkaen

TERVETULOA SANKOIN JOUKOIN!

EAi / 22.1.2014

Vanhemmat uutiset

Tapahtumat

AJOK-koemateriaalin tilaaminen:
Kevama Oy, Kuopio, sovittu hinta on 0,35 € / kortti. Tilaus lähetetään sähköpostilla kirjapaino (at) kevama.fi.  Kevama laskuttaa  suoraan yhdistyksiä. Materiaalin voi tilata myös Kennelliitosta, Showlinkistä.

Palkintotuomarit ja koesihteerit Pohjois-Savossa kouluttaa:
AJOK, BEAJ Risto Kuivalainen, Riistavesi 
KEAJ, Veikko Nissinen, Tuusniemi